Poliittinen eliitti on vihjailut persujen tarvitsevan mediakoulutusta. Olen samaa mieltä. Jonkun pitäisi kertoa persujen kansanedustajille esimerkiksi se, että huonosti toimitettujen lehtien asennevammaisille toimittajille ei ole mikään pakko antaa haastatteluja.
Huono julkisuus on aina huonoa julkisuutta ja sitä tullaan käyttämään vielä vuosienkin jälkeen kohdettaan vastaan.
Jonkun pitäisi muistuttaa, että kun Hesarista, Aamulehdestä, Iltasanomista, Iltalehdestä tai Ylestä soitetaan, niin kyseessä ei ole toimittajan aito kiinnostus kansanedustajan ajamiin asioihin, vaan toimituksen juoni persujen päänmenoksi.
Häväistysjuttuja kasataan toimituksessa useiden päivien ajan. Jutun viimeiseksi silaukseksi ja ”todisteeksi journalismista” tarvitaan yleensä autenttinen perussuomalaisen kansanedustajan lausunto. Se mitä edustaja vastaa on toimittajalle yhdentekevää. Toimituksessa on jo etukäteen pohdittu eri vastausvaihtoehtoja, eli mietitty sitä, miten vastaus käännetään näyttämään perussuomalaisten tappiolta.
Ainoa oikea vastaus onkin kertoa toimittajalle, ”ettei valitettavasti ole juuri nyt aikaa tällaiseen”. ”Älä soita minulle, minä soittelen aikanaan sinulle - heippa!”, on hyvä lopetus. Kannattaa odottaa varalta pari sekuntia ennen kuin katkaisee puhelun. Ja tarvittaessa toistaa edellä mainittu, jos nikottelua vielä kuuluu langan toisesta päästä.
Lausunnosta tai haastattelusta päättäväisesti kieltäytyminen romahduttaa journalistien valepuvuissa kulkevien politrukkien pystyttämän lokakorttitalon kerralla - ja tuntuukin varmasti hyvältä. Vallan jahtikoiria ei kannata sääliä. Niille pitää antaa remmiä aina kun mahdollista ja näyttää koko ajan kopin paikkaa. Muuten ne purevat, nuo vesikauhuiset puolipultsarit.
Läppäreidensä takana piereskeleville linttakengille pitää opettaa, että persun pelko on viisauden alku.
Jos on pakko antaa haastattelu, niin kannattaa aina äänittää haastattelutilanne. Sellainen lisää kummasti kirjattujen siteerausten tarkkuutta, mutta ei edellä mainituista syistä estä toimittajaa vääristelemästä asiaa. Toimittaja voi leikata vastauksista irti yksittäiset lauseet ja liimata ne uusiin yhteyksiin, miten milloinkin haluaa. Lähtökohtana on saada perussuomalainen näyttämään tyhmältä, juntilta, rasistilta, fasistilta, sovinistilta, luontovihaajalta, populistilta, homofoobikolta ja rumalta. Aina.
Persun kannattaa muistaa, että ystävällisestikin hymyilevä toimittaja vihaa persua ja persupuoluetta aidosti sydämensä pohjasta. Moni toimittaja olisi valmis tappamaan persun vaikka omin käsin, jos se olisi luvallista. Ja koska persujen lapset ovat ”natsien lapsia”, olisi moni heistä epäilemättä valmis myös hirttämään persujen tenavat. Siksi Alexander Stubbin johtaman ulkoministeriön kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa asiantuntijan ominaisuudessa puhunut Jan Sundberg (RKP) sai rauhassa kertoa BBC:lle ja muille medioille persujen olevan natsipuolue, ilman että Suomen media noteerasi tuota irvokasta tilaisuutta juuri mitenkään.
Persujen kannattaakin pyrkiä Ylen hallitukseen ja potkaista suojatyössä olevat kommunistitoimittajat ulos verorahoilla ylläpidettävästä laitoksesta. Heille kyllä löytyy töitä Hesarista ja Aamulehdestä, joten sääliä ei tarvitse tuntea.
Vielä julkisuudesta sen verran, että kokonaan toinen juttu on suorat lähetykset, joissa ollaan tasaisella. Niihin kannattaa suhtautua lähtökohtaisen myönteisesti, mikäli toimittaja lupaa kirjallisesti asiallista kohtelua ja puherauhaa. Niistäkin voi toki kävellä kesken kaiken ulos, jos toimittaja syö sanansa ja tilanne alkaa karata käsistä. Kohteliaisuus kannattaa silloinkin muistaa, sillä keskisormen näyttäminen toimittajalle on samalla keskisormen näyttämistä yleisölle.
Kun valokuvaaja tulee kuvaamaan nenäkarvoja, ei sille valitettavasti mahda mitään. Valokuvaaja tekee vain työtään. Hänen esimiehensä politiikan toimituksesta on tilannut nenäkarva- tai mahakuvat, jotta Iloinen Paksukainen, Rotutohtori, Herra Hakkarainen ja muut toimitusten jakamat persuhahmot voitaisiin näyttää yleisölle mahdollisimman kelmeässä valossa. Onpa Maikkari keksinyt ruveta levittelemään jo tuoreen persukansanedustajan vanhoja vihkikuviakin. Sillekään ei mahda mitään. Visvaisuus kuuluu suomalaiseen journalismiin.
Siinä vaiheessa kun kameraa työnnetään oven alta pöntölle tai pukukoppiin, kannattaa kutsua poliisi paikalle. Valokuvaajaa ei silti kannata lyödä. Hän tekee vain työtään toimituksen esimiehen pyynnöstä.
Julkisen sanan neuvostolle ei kannata uhrata ensimmäistäkään ajatusta. Se puulaaki on yhtä tyhjän kanssa, sillä samat rosvot istuvat sen hallituksessa kuittaamassa Tuija Braxilta saatuja kokouspalkkioita. Rosis on oikea paikka katsoa asiat loppuun journalistien kanssa – mutta vasta siinä vaiheessa - kun media syyllistyy suoranaiseen kunnianloukkaukseen.
Vanhan median toimittajia ei kansanedustajan näkökulmasta katsottuna tarvita nettiaikana juuri mihinkään. Jos asiaa niille ilmenee, voi aina lähettää pressitiedotteen.
Kannattaa siis keskittyä kansan palvelemiseen ja työntekoon. Se on se kansanedustajan homma.
Työn iloa!
