A Coward Dies a Thousand Deaths, a Brave Man Dies But Once. - Medgar Evers

Oheiset kirjoitukset käsittelevät enimmäkseen monikulttuuria, maahanmuuttoa ja islamia - usein mediakriittisesti. Kyseessä on kokoelma verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa aiemmin julkaistuista blogikirjoituksista.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Islamilainen laki määräsi: raiskattu lapsi ruoskittiin hengiltä

14-vuotias koulutyttö Hena Akhter tuomittiin islamilaisella fatwalla, eli imaamin antamalla uskonnollisella määräyksellä, julkisesti ruoskittavaksi. 101 ruoskaniskua käsittänyttä rangaistusta ei ehditty suorittaa loppuun asti, sillä Akter menetti tajuntansa jo 70 iskun jälkeen. Verissäpäin sairaalaan toimitettu Akter todettiin kuolleeksi ja virallinen ruumiinavaus löysi kuolinsyyksi itsemurhan. Mitään merkkejä raipaniskuista ei löytynyt kirjattavaksi sen jälkeen, kun veri oli pyyhitty pois ruumiin iholta.
Imaamin mukaan Hena Akter oli ruoskittu osallisuudesta aviorikokseen. Hän oli serkkunsa Mahbub Khanin pojan luokkatoveri ja siten usein tekemisissä kolme kertaa itseään vanhemman serkkunsa Mahbubin kanssa. Lasten naiminen on islamilaisissa maissa melkoisen normaalia touhua, joten aikansa Henaa koulumatkoilla koeteltuaan Mahbub onnistui pysäyttämään kotinsa ulkovessaan matkalla olleen tytön ja kantamaan tämän pensaikkoon. Sitten Mahbub hakkasi Henasta turhat estot pois ja teki hänestä naisen. Mahbubin vaimo kuuli Henan huudot ja arvasi tapahtuneen. Hän kävi pieksämässä kevytkenkäiseksi arvaamansa Henan. Ja seuraavana päivänä paikallinen islamilainen pappi julisti tuomionsa. Tytölle 101 ruoskaniskua ja miehelle 201 iskua. Miehen onnistui tietysti paeta tuomiota.
Näin "maltillisessa" ja "demokraattisessa" islamilaisessa Bangladeshin valtiossa. Tätäkään uutista ei luultavasti noteerata Suomen korporaatiomediassa, jonka toimenkuvaan kuuluu islamin valkopeseminen ja "aitoon monikulttuuriin" liittyvän barbaarisuuden parhain päin selittely. Myös islamilaiselle sharia-laille löytyy suomen mediaeliitin ja älymystön keskuudesta ymmärtäjiä ja puolustajia, mutta se on toinen juttu.
Koko uutinen täältä englanniksi:
http://www.cnn.com/2011/WORLD/asiapcf/03/29/bangladesh.lashing.death/index.html?iref=obnetwork

Lisäys (26.10.2011): 18 879 henkilöä oli jakanut Facebookissa tämän kirjoituksen Uuden Suomen puolelta lokakuun 2011 puoliväliin mennessä. Kyseessä lienee kaikkien aikojen luetuin bloggikirjoitus Uudessa Suomessa.