A Coward Dies a Thousand Deaths, a Brave Man Dies But Once. - Medgar Evers

Oheiset kirjoitukset käsittelevät enimmäkseen monikulttuuria, maahanmuuttoa ja islamia - usein mediakriittisesti. Kyseessä on kokoelma verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa aiemmin julkaistuista blogikirjoituksista.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kirkonmies: Suomalaiset ovat itsekin elintasopakolaisia

19.3.2010 10:48 
Oulujoen seurakunnan kappalaisen Pentti Kortesluoman mukaan "olisi aika tunnustaa se, että suomalaiset ovat kautta aikain lähteneet ulkomaille elintasopakolaisiksi". Kalevan uutisen mukaan "sen jälkeen voitaisiin tunnustaa, että myös muilla on oikeus tulla Suomeen tavoittelemaan korkeampaa elintasoa". Aamun Kaleva uutisoi eilen Oulussa järjestetystä rasisminvastaisesta tapahtumasta, otsikolla Rasismin noususta moite medialle.

Rasismi ei taida olla oikeasti lisääntynyt, mutta mitäs pienistä: Medialla on joka tapauksessa syytä katsoa peiliin. Median olisi hyvä esimerkiksi miettiä, kannattaako populististen kirkonmiesten harkitsemattomia lausuntoja painaa lehtiin hyvän asian edistämiseksi. Sellainen voi näet lisätä kansalaisten kiukkua, joka parhaimmillaan aiheuttaa kirkosta eroamista, mutta voi myös johtaa nyrkin puristelemiseen taskussa.

Elintasopakolainen

"Elintasopakolainen-nimitystä käytetään sellaisista pakolaisista, joiden ei uskota olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa, vaan jotka saapuvat maahan sosiaaliturvan tai korkeamman elintason houkuttelemina. Nimitys on harhaanjohtava, koska 'pakolainen'-termi tarkoittaa aina Geneven pakolaissopimuksessa 1. artiklan kriteerit täyttävää ihmistä ja näin ollen ihmistä, joka on kansainvälisen suojelun tarpeessa."

Suomalaiset eivät ole menneet ulkomaille koskaan elintasopakolaisina, eikä edes pakolaisina (Ruotsiin matkanneita sotalapsia lukuun ottamatta), vaan siirtotyöläisinä ja siirtolaisina, jotka vaurastuvat omalla työllään - eikä heidät vastaanottaneen maan sosiaaliturvalla.
Tätä kovaa faktaa ei keskimääräinen pappi, toimittaja tai kansanedustaja tunnu vieläkään ymmärtävän.
.
Kun Suomeen tulee työhön kykenevä ja työhaluinen rehti siirtolainen, jonka työpanokselle on Suomessa aitoa tarvetta ja jolla on todellinen edellytys työllistyä vapailla markkinoilla, niin kukaan Suomessa ei ole sitä vastustamassa. Ei edes rasisti.

Kun Suomeen saapuu jonkin kaukaisen konfliktin varjolla tuhansia onnenonkijoita, jotka tulevat maahan aikomuksenaan elää suomalaisten veronmaksajien kustantamalla sosiaalituella lopun elämänsä, ja tuovat vielä sukunsakin valmiiseen pöytään, ei Suomen kansalta enää löydy ymmärrystä. Lähes kaikki ovat sellaista vastaan.
.
Ymmärrystä elintasopakolaisuudelle löytyy ainoastaan onnenonkijoiden paapomisesta sulkia hattuihinsa keräävästä papistosta, pakolais-sirkuksella miljoonatiliä tekevästä SPR:stä ja niiltä yhteiskunnallisilta tahoilta, joiden oma työllistyminen riippuu enimmäkseen humanitaarisen- ja muun laaduttoman maahanmuuton olemassaolosta. Näitä ammattivalehtelijoita media ja vanhojen puolueiden toimijat hännystelevät. He pitävät aktiivisesti yllä myyttiä laaduttoman maahanmuuton hyödyllisyydestä. Ja nyt aseeksi on otettu myös suomalaisen siirtolaisuuden- ja sotahistorian vääristely.
PS. Lukekaapa myös tämä kirjoitus elintasopakolaisuudesta!