23.10.2010 18:28
Saksalaisen Ralph Giordanon kirje Saksan presidentille Christian Wulffille kannattaa lukea huolella. Natsien keskitysleiriltä selvinnyt kirjailija varoittaa Die Welt -lehdessä julkaistussa avoimessa kirjeessään Saksaa ja Eurooppaa uhkaavasta islamin leviämisestä ja sen seurauksista. Tässä kirje suomennettuna.
Suomennos on julkaistu alunperin Hommaforumilla nimimerkki aprelinan toimesta. Suurkiitokset!
Asiaan:
Ongelma ei ole maahanmuutossa vaan islamissa
Kunnioitettu herra Presidentti,
Te sanotte, että ”Kristinusko on osa Saksaa, juutalaisuus on eittämättä myöskin osa Saksaa, se on meidän yhteistä kristillis-juutalaista historiaamme, mutta myös islam on tätä nykyä osa Saksaa”.
Nuo lausumanne sanat Saksojen yhdistymisen 20-vuotisjuhlallisuuksissa 3. lokakuuta osoittavat pinnallisuudessaan niin syvää todellisuuden ymmärtämättömyyttä ja niin järjetöntä toivetta yhdistää kaksi perustaltaan yhteensopimatonta järjestelmää, että enemmän tai vähemmän valistunut ihminen menettää puhekykynsä.
En ryhdy antamaan teille historian yksityistuntia, mutta sen verran sinisilmäinen ja vastuuton on todellisen, olemassa olevan islamin rinnastus toiveiden mukaiseen islamiin,joka olisi sovitettavissa eurooppalaisiin arvoihin, että se vaatii voimallista protestointia. Ennen kaikkea sen vuoksi että poliittisen ja militanttisen islamin on mahdotonta integroitua mihinkään ja mitenkään, kun arkinenkin islam on varsin ongelmallinen.
Ettekö tiedä ettei kukaan ole tähän asti pystynyt vastaamaan edes hieman vakuuttavasti kysymykseen islamin yhteensopivuudesta sanan ja omantunnon vapauteen, naisten tasa-arvoon, moniarvoisuuteen, uskonnon erottamiseen valtiosta, lyhyesti sanottuna demokratiaan? Islam on musta pilvi, joka peittää 21 vuosisadan kirkkaan taivaan ja leijuu uhkaavasti Saksan yllä täysin suunnittelemattoman ja virheellisen maahanmuuttopolitikan seurauksena.
Kysymys on kahden täysin erilaisen ja kehitysvaiheessaan eri tasolla olevan kulttuurin yhteensovittamisesta. Kun juutalais-kristillinen kulttuuri nousi historiansa synkimmistä ajoista renesanssin, valistuksen ja porvarillisten vallankumousten kautta liberaalien arvojen tasolle, se teki valtavan harppauksen yhteiskunnan kehityksessä.
Kun taas islamilainen kulttuuri, jonka kukoistuskausi sai lännen häpeämään itseään, vaipui ja on sitä tänäkin päivänä, muinaiseen patriarkaaliseen pysähtyneisyyteen jolle on ominaista alistuneisuus, totalitaarinen uskonto, sukupuolten epätasa-arvo, paternalismi sekä uskonnollisten auktoriteettien vastaansanomaton kunnioittaminen.
Se on syvästi yksilönvapauksia rajoittavan, traditonaalisesti ja uskonnollisesti ehdollistuneen kulttuurin yhteentörmäys kulttuuriin joka on vuosisatojen etsinnän ja virheiden kautta kehittynyt yksilöllisyyden ja kristillisyyden valtaisasta vaikutuksesta ja siitä huolimatta sekulaariksi.
Nykyisessä yhteiskuntamuotojen kamppailussa on valtavia rakenteellisia ongelmia ja itse muslimit osoittavat niihin. Kuuluisa turkkilainen kirjailija Zafer Senocak, leikkaa kirurgin veitsen tarkkuudella yhtä näkyvintä epäkohtaa: ”Tuskin yksikään islamilainen uskonoppinut saati hurskas maallikko haluaa tai kykenee näkemään oman uskontonsa keskeisintä ongelmaa joka piilee sen rakenteissa ja ajatusmaailmassa. Ellei ole valmis analysoimaan kriittisesti omia perinteitään, ei myöskään kykene armottomaan yhteenottoon vakaumuksensa kanssa eikä asettamaan sitä nyky-yhteiskunnan realististen haasteiden eteen” .
Samoilla linjoilla on rohkea Abbas Baydoun, joka on vuosia kirjoittanut satiirista kolumnia libyalaiseen ”As-Safir” lehteen astuen vaaralliselle ja kielletylle itsekritiikin ja reflektion vyöhykkeelle: ”Monet meistä etsivät tekosyitä välttyäkseen vilkaisemasta peiliin, etteivät näkisi sieltä vääristynyttä naamaa, eristäytyneen islamin pärstää, väkivaltakulttia saarnaavaa islamia joka ottaa meistä yliotteen samalla kun me harjoitamme teeskentelyn taidetta, islamia, jonka kesytön ja vihamielinen turpa on muuttumaisillaan meidän ainoiksi kasvoiksemme”.
Islamilaisen maailman kyvyttömyys itsekritiikkiin ja reflektioon
Mistä kertovat, herra presidentti, Salman Rushdien ”Saatanalliset säkeet”, että ne on kirottu? Niissä muslimi lopettaa syyllistämästä Eurooppaa, ”suurta saatanaa USAaa” ja ”pikkusaatanaa Israelia” omista vihan ja levottomuuden tunteista joita islam edellyttää. Niissä muslimi istuttaa häpeäpaaluun islamilaisen maailman kyvyttömyyden itsensä rehelliseen tutkiskeluun. Niissä nimetään syylliset islamilaisen maailman kauheaan asiantilaan – oman eliitin. Ja sanotaan ääneen se, mitä ei-muslimi uskaltaisi tuskin koskaan sanoa ääneen: ongelma ei ole maahanmuutossa, ongelma on islamissa!
Valtava, vallankumoukseen ylikypsynyt osa ihmiskuntaa, muslimien yhteisö ”umma” on jakautunut sisältäpäin sovittamattomalla ja ihmeellisellä tavalla. Se tukehtuu uskontonsa erityispiirteisiin ja niiden luoman kulttuurin jälkeenjääneisyyteen ja pysähtyneisyyteen. Sen lisäksi on huutomerkin tavoin kiljuva uhka: öljymiljardöörien epätodellinen, rasvaläikältä näyttävä tekokultakoristeilla täytetty maailma. Likainen, mielikuvituksellisilla rikkauksilla ruokittu rajattoman kyynisyyden läikkä. –”Tämä ei voi päättyä hyvin”, sanoo Orham Pamuk.
Mutta myös Saksassa, herra presidentti, kuulee muslimien ääniä jotka tarkastelevat hyvinkin skeptisesti tulevaisuuden näkymiä islamilaiseen diskurssiin juutalais-kristillisessä sivilisaatiossa. Esimerkiksi iranilaistaustainen teologi Hamideh Mohagheghi on varoittanut: ”Islamin sisäiset sivistykselliset tendenssit vaativat 20-30 vuotta jotta islam voisi eurooppalaistua, eikä silloinkaan ole mitään takeita, etteivät nuo tendenssit kärsisi perikatoa ja tulisi perinteisen islamin nielemiksi”.
Kaikenhalaajat ja sosiaaliromantikot
Toinen ääni joka kutsuu kuuntelemaan Saksan kansan mielipidettä ja suhtautumaan kriittisesti muslimien yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin toimijoihin on tohtori Ezhar Cezairlin ääni Saksan islamilaisesta konferenssista: ”Suhtaudun ymmärtäväisesti siihen, että ihmiset joilla ei ole mitään tekemistä äärioikeiston kanssa, karsastavat islamisaatiota. Saksan tulevaisuudelle ovat vaaraksi jotkut politiikot, jotka ovat tietämättömyyttään valmiita luovuttamaan islamilaisille aktivisteille perustavanlaatuiset arvomme sekä sivistyneen ja vapaan yhteiskuntamme periaatteet”.
Heidän äänensä eivät kantaudu kaikkien näiden höperöiden korviin jotka ovat valmiita halaamaan ketä tahansa, ksenofilian sokeuttamille sosiaali-romantikoille ja ammattimaisille ”hyvän tahdon” ihmisille, rauhantekijöiden heimolle ja muille myönnytyspolitiikan apostololeille. Jopa Thilo Sarazzinin pehmeän läksytyksen jälkeen he vielä kuvittelevat voivansa sosiaaliterapian avulla herättää henkiin monikulttuurisen idyllin, joka oli olemassa vain heidän omissa kuvitelmissaan.
Älkää käsittäkö minua väärin, herra presidentti. Kansakunnalle on kunniaksi puolustaa jokaista maahanmuttajaa, muukalaista ja ulkomaalaista rasismin ja sen rikoskumppaneiden vitsaukselta. Samaan aikaan kansallinen velvollisuutemme on puolustautua niiltä virtauksilta, joita turkkilais-arabialaisen vähemmistön traditiot ja tavat tuovat mukanaan, kaksinaamaisuuteen verhotun pahantahtoisuuden, jopa vihamielisyyden tunnustaessaan demokratiassa saavuttamamme vapauden ja vannoessaan uskollisuuden valoja sen perustuslaillisille rakenteille.
Suurimmat integroitumista vaikeuttavat esteet ovat muslimeissa itsessään. Vaikka lähtökohtaisesti olettaisimme enemmistön olevan kuinka rauhanomaisia tahansa, on pelottavaa miten nopeasti ja laajasti valtavien protestien aallot nousevat islamilaisessa maailmassa kun muslimit kokevat tulleensa uhatuksi tai loukatuksi.
Ja toisaalta, kuinka täydellisen hiljaisuuden lamaannuttamia paikallisten moskeijoiden muslimiyhdistykset ja seurat ovatkaan jos esimerkiksi turkkilaisessa Malatayan kaupungissa pilkotaan palasiksi raamattukustantamon työntekijät tai kun Somaliassa teloitetaan nunnia tai Pakistanissa kaivetaan kristittyjä maahan odottamaan kuolemantuomiota jumalanpilkasta. Hyytävä hiljaisuus.
Maahanmuutto- ja integraatiokysymykset edellyttävät rehellistä, rohkeaa ja mielistelemätöntä keskustelua.
Mihin me lopulta päädymme jos petämme omat arvomme muukalaisvihamieliseksi leimautumisen pelossa? Mihin me joudumme jos meidän pitää hävetä sanoessamme integraatiokyvyttömäksi paternalistista ja patriarkaalista kulttuuria jolle yksilö ei merkitse mitään, mutta oikeauskoisten suku ja yhteisö kaikkea? Mitä väärää on faktan toteamisessa kun myönnämme että lukemattomissa tapauksissa maahanmuuton tarkoituksena ei ole työnhaku vaan houkuttimena on saksalainen sosiaaliturva?
Demokratian vihollinen on minun viholliseni
”Islam on myöskin osa Saksaa”- Näinkö on? Olkaa hyvä ja ottakaa huomioon ettei epäilyn julkituominen asiasta ole hengen kannalta vaaratonta! Tiedän mistä puhun. Islam ei tunne sellaista metodia kuin ”kritiikki”. Juuri siksi mikä tahansa kritikki mielletään loukkaukseksi. Se ei tarkoita ettei kriittisesti ajattelevia muslimeja olisi. Olen kokonaan heidän puolellaan, kuten rohkeiden naisten Necla Kelekin, Seytan Atesin, Minah Ahdan, Ayyan Hirsi Alin ja kaikkien muiden maailman tervejärkisten muslimien puolella.
Natsivainot kokeneneena tunnen hyvin Hitlerin Saksan ja nyky-Saksan eron. Sen demokratia on minulle pyhä ja vain siinä tunnen oloni turvalliseksi. Joka on sen vihollinen, olkoon ateisti, kristitty tai muslimi, on minun viholliseni.
Syvästi kunnioittaen,
Ralph Giordano
Welt Online 12.10.2010
Kirjailija Vadim Davidovin venäjännöksen pohjalta suomentanut Elina Moustgaard. Venäjännös on julkaistu 12.10.2010 Davidovin blogissa. Davidov antanut luvan tekstinsä vapaaseen levitykseen medioissa.
