A Coward Dies a Thousand Deaths, a Brave Man Dies But Once. - Medgar Evers

Oheiset kirjoitukset käsittelevät enimmäkseen monikulttuuria, maahanmuuttoa ja islamia - usein mediakriittisesti. Kyseessä on kokoelma verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa aiemmin julkaistuista blogikirjoituksista.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Väkivaltainen mellakka ruotsinlaivalla ei ylittänyt Hesarin uutiskynnystä

 27.2.2011 07:33
Hesari kieltäytyy yhä uutisoimasta kelvottoman maahanmuutopolitiikan seurauksista. Perjantaina Turun Sanomat uutisoi otsikolla "Kymmenelle kurdille 100 000 euron lasku riehumisesta ruotsinlaivalla" tapauksesta, joka hakee törkeydessä vertaansa. Hesari ei nähnyt silti aihetta sen uutisointiin."Kymmenen Suomessa asuvaa Irakin kurdia joutuu Ahvenanmaan käräjäoikeuden päätöksellä maksamaan yli 100 000 euron vahingonkorvaukset ruotsinlaivalla viisi vuotta sitten tapahtuneen mellakan takia", Turun Sanomat uutisoi. Irakin Tukholman lähetystöön äänestysmatkalla olleet kurdit aloittivat silmittömän rähinän matkustajalaiva Amorellan yökerhossa, mistä joukkotappelu levisi laivan käytäville. Tappeluun osallistui kymmeniä kurdeja ja laivan henkilökuntaa kuuluvia. Kaikkia väkivaltaisuuksiin osallistuneita kurdeja ei voitu tunnistaa, joten moni riehuja vältti oikeudenkäynnin kokonaan. Vastaajat, kaikki kurdeja, tuomittiin 3-6 kuukauden vankeusrangaistuksiin väkivaltaisesta mellakasta ja pahoinpitelyistä. Miehet olivat tapahtumahetkellä 20–29-vuotiaita. Kahdeksan heistä asuu Tampereella. Suomalaisia ei syytetä mistään.

Vastaajien yhteisvastuullisesti maksettavaksi kertyi yli 100 000 euroa erilaisia vahingonkorvauksia, joista 30 000 euroa oli Viking-linjan korvauslaskua. Yhden mellakassa pahoin loukkaantuneen asianomistajan korvaus oli vaikeasta leikkaushoidosta johtuen lähes 23 000 euroa ja erään toisen 2 600 euroa. Kurdeilta vaaditaan myös asianomistajien oikeudenkäyntikuluja noin 17 000 euroa. Kurdien omia oikeudenkäyntikuluja on tähän mennessä kertynyt jo runsaat 70 000, jotka jäävät valtion, eli suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Kurdit velvoitettiin maksamaan myös noin 3 500 euroa todistelusta aiheutuneita kuluja - nekin menevät veronmaksajien kontolle.

Turun Sanomat kertoo rähinän syistä, että "syytteen mukaan tappelu alkoi yöllä kahden jälkeen yökerhon baarista, kun osa kurdeista tanssi ilman paitaa ja naispuolinen baarinpitäjä huomautti heille siitä. Yksi tanssijoista löi naista, jolloin vartija otti hänet kiinni. Kiistaan sotkeutui muita kurdeja, jotka hyökkäsivät henkilökunnan ja sivullisten kimppuun ja tappelu laajeni."

"Kurdit rikkoivat laivan sisustusta ja heittivät esineitä, tuoleja ja roskakoreja henkilökunnan ja matkustajien päälle, jolloin kahdeksan henkilöä sai ruhjeita, näistä kaksi pahempia."

Laivalla syntyi ainutlaatuinen tilanne. Laivan kapteeni joutui herättämään nukkumassa ollutta henkilökuntaa apuun ja alus ajoi Långnäsin laituriin, missä poliisi otti kahdeksan tappelijaa haltuunsa. Kaksi jo aiemmin pidätettyä kurdia päätyi Turun poliisin putkaan.

Ahvenanmaan käräjäoikeus jouduttiin siirtämään istumaan juttua Turun oikeustalolla, koska Maarianhaminasta ei löytynyt niin suurelle syytettyjen joukolle kyllin isoa istuntotilaa.

Oikeudessa vastaajat kiistivät syytteet mellakasta katsoen, etteivät he toimineet ryhmänä. Kaikki vastaajat ovat valittaneet tuomiosta, joten se siirtyy Turun hovioikeuden käsiteltäväksi. Lisäkuluja on luvassa ainakin viisinumeroinen summa, jonka suomalaiset veronmaksajat maksavat aikanaan. Irakin korruptiovetoinen demokratia näkyy tulevan suomalaisille hyvin kalliiksi. Ja Astrid Thorsin johtama maahanmuuttopolitiikka.Tekisi mieli kysäistä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaalta Hussein Muhammedilta, joka on itsekin Irakin kurdi, että onko tällainen käytös heikäläisillä hänen mielestään yleistäkin. Vai onko kenties suomalainen geneettinen erityispiirre, eli humalaisen väkivaltageeni, ehtinyt tarttua jo rauhaa rakastaviin uussuomalaisiinkin? En kuitenkaan kysy, sillä ehkä herra Muhammed haluaa vaalien takia pitää  hajurakoa omiinsa, ja kenties vähemmistövaltuutetun toimistossa työskentelevänä lakimiehenä Muhammed on itsekin tukemassa kyseisiä kurdinuorukaisia tulevissa oikeusasteissa. Mene ja tiedä. Asiahan on vielä kesken.
Hesarin toimitukselle lähetän silti terveiseni: te olette hävinneet tämän pelin. Sosiaalinen media pitää huolen siitä, että tämäkin uutinen leviää. Te ette enää määrää mistä Suomi puhuu ja kuka kuulee totuuden. Esimerkkinä sosiaalisen median tehokkuudesta otan tässä blogissani julkaistun kirjoituksen Ruotsin lisääntyneistä raiskauksista, jonka jo reilusti yli tuhat lukijaa on jakanut Facebookissa. Itse löysin aiheen tuohon blogitekstiini uutisesta Hommafoorumilta, jossa se on luettu (tätä kirjoittaessani)yli 4500 kertaa.Te häviätte Hesarissa, koska kansa ei luota enää teihin. Huhtikuussa tekin ymmärrätte sen.

Lisäys (26.10.2011): 916 henkilöä oli jakanut tämän bloggauksen Facebookissa Uuden Suomen puolelta lokakuun puoleenväliin 2011 mennessä.