A Coward Dies a Thousand Deaths, a Brave Man Dies But Once. - Medgar Evers

Oheiset kirjoitukset käsittelevät enimmäkseen monikulttuuria, maahanmuuttoa ja islamia - usein mediakriittisesti. Kyseessä on kokoelma verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa aiemmin julkaistuista blogikirjoituksista.

torstai 27. lokakuuta 2011

Maahanmuuttokeskustelu paljasti median luokattomuuden

21.2.2009 11:05
Suomessa on todennäköisesti läntisen Euroopan huonoin media ja takuuvarmasti surkeimmat toimittajat. Jokainen oikeaa laatumediaa seurannut tietää, ettei ainuttakaan suomalaista lehteä tai radio- ja televisiokanavaa voi kehua laatujournalismista kuin ohikiitävinä hetkinä.
Ota käteesi suomalaisen journalismin lippulaiva ja katso sen etusivua. Missä muussa maassa niin sanotun laatulehden etusivu on peitetty joka päivä mainoksilla? Jos lehden ei tarvitse kilpailla laadukkailla ja mielenkiintoisilla uutisilla, niin millä sitten? Mainoshinnoilla ja todennäköisellä hyödyllä, jonka varaan mainostaja voi roponsa laskea.
Jos lehti ei toimi uutisten ja tutkivan journalismin ehdoilla, niin kenen ehdoilla se toimii? Mainostajien. Suomessa on niin onneton tilanne, että koko maassa on vain yksi päivittäin ilmestyvä valtakunnallinen sanomalehti. Ainoastaan terve kilpailu pitäisi toimituksen terässä ja valppaana. Mutta sellaista ei ole. Siksi Hesarin ei tarvitse edes yrittää. Se voi pimittää ja värittää totuutta ja jopa sopivilla sanankäänteillä myöntää sen, kuten nuorstalinistiksi kutsuttu toimittaja Saska Snellman Saarikoski teki Ylen taannoisessa Pressiklubi-ohjelmassa. Ja yhä vaan sama lehti kelpaa muuksikin kuin kalankääreeksi. Ei kelpaisi muualla.
Suurin osa suomalaisista sanomalehdistä pitää Hesaria esikuvanaan. Suurin osa suomalaisista toimittajista ei ole lukenut ainuttakaan numeroa oikeasti laadukasta sanomalehteä, kuten vaikkapa The New York Timesia tai Die Weltiä. Ensin mainittua ei edes löydä Suomessa mistään. Johtuisiko siitä, että lehtikioskit ja kirjakaupat ovat Hesaria ja Iltasanomia julkaisevan yhtiön omistuksessa?
Yleisradion nykyasema ja arvostus perustuu menneeseen maailmaan. Aikaan, kun se oli täydellisessä monopoliasemassa. Siksi esimerkiksi Leif Salménin kaltaisia stalinistitoimittajia siedettiin, kuunneltiin ja vaihtoehdon puutteessa myös uskottiin. Mutta ei enää. Internet on tehnyt tehtävänsä. Siksi meillä keskustellaan jo aiheista, joista yhdestä puusta veistetty suomalainen toimittajakunta ei haluaisi puhua. Kuten maahanmuutosta.
Olen lukenut Jussi Halla-ahon blogia melkein alusta asti, eli yli viiden vuoden ajan, ja myös lukenut hänen jokaisen blogikirjoituksensa. Niitä on nyt lähemmäs 250 kappaletta. Yhdestäkään en ole löytänyt rasismia. Niissä on rasismia vain sillä edellytyksellä, että totuus on rasismia. Voiko se olla niin?
Jussi Halla-ahon nimi ei sanonut keskivertotoimittajalle yhtikäs mitään ennen vuotta 2007. Vasta viime vuoden lopulla toimittajiksi kutsutut hiirimattoa kuluttavat linttakengät oppivat kirjoittamaan hänen nimensä oikein. Mutta vieläkään juuri kukaan heistä ei ole vaivautunut lukemaan ainuttakaan Halla-ahon tekstiä ajatuksen kanssa. Suomessa kun toimittajan ei tarvitse itse ottaa selvää, vaan hän kysyy toiselta toimittajalta, joka on kuullut edelliseltä ja niin edelleen. Suomalaisessa lehtitalossa jokainen aamu alkaa muiden julkaisemien lehtien lukemisella. Mikä tahansa suomeksi kirjoitettu tuuba voi päätyä seuraavan pääkirjoituksen aiheeksi. Suomalainen toimittaja lukee toisten toimittajien mielipiteitä ja uskoo ne liian usein ilman pienintäkään kritiikkiä ja mukisematta. Miksi? Koska suomalainen toimittaja kuvittelee olevansa kansaa fiksumpi ja jolla siksi on ”valistustehtävä”, eli oikeus valehdella, pimittää ja vääristää totuutta, kunhan tarkoitus on hyvä. Kuten monikulttuurin edistäminen.
Siksi suomalainen journalismi on mitä on, sisäsiittoista piirissä tumputtelua, ylimielistä huutelua ja kevyin perustein jeesustelua. Se on yksisilmäisyydessään jokaiselle oikean journalismin arvot tuntevalle hävettävää, ja myös suurin yksittäinen syy siihen, miksi meillä on yhä Astrid Thorsin kaltaisia tumpeloita ministereinä, kymmenien kilometrien rekkajonoja itärajalla ja turvapaikkakeskukset pullollaan noin 70 000 euroa/pää/vuosi maksavia onnenonkijoita, joista useammalla kuin yhdeksällä kymmenestä ei ollut ainuttakaan pätevää syytä ylittää Suomen raja.
Suomalainen toimittaja ei osaa laskea yhteen yksi plus yksi. Tähän asti häpeän on voinut välttää olemalla hiljaa, mutta ei enää. Maahanmuuttokeskustelu käydään nyt netissä, ja siellä puhutaan aiheesta enemmän totta kuin yhdessäkään päätoimittajan palkanneessa mediassa. Tämä on journalismin ja sananvapauden tila Suomessa armon vuonna 2009.
Maahanmuuttokeskustelu käydään täällä:
http://www.hommaforum.org/