A Coward Dies a Thousand Deaths, a Brave Man Dies But Once. - Medgar Evers

Oheiset kirjoitukset käsittelevät enimmäkseen monikulttuuria, maahanmuuttoa ja islamia - usein mediakriittisesti. Kyseessä on kokoelma verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa aiemmin julkaistuista blogikirjoituksista.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Joko Oulun joukkoraiskaajat kotoutuivat?

13.2.2009 12:01
Oululla on kyseenalainen kunnia toimia pohjoisen johtavana joukkoraiskauskaupunkina. Nykyään ihanan kansainvälisen, noin 130 000 asukkaan kaupungissa ensikosketus mainittuun eksoottiseen rikostyyppiin saattoi olla kesäkuussa 2005. Asiasta ei tosin ole varmuutta.
Kalevan mukaan "30-vuotias oululaisnainen huomasi ravintolaillan päätteeksi olevansa vieraassa asunnossa, jossa hänet raiskattiin useaan kertaan. Oulun käräjäoikeuden mielestä teko oli erityisen julma ja nöyryyttävä. Teon yhteydessä käytettiin saksia".
Lehtitietojen mukaan Michael Andrew Lofo ja Gak Willyang Mogdam saivat törkeästä raiskauksesta ja varkaudesta neljän vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen. Muawia Abuzaid Tutu Atiya tuomittiin kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta ja kätkemisrikoksesta. Oulun käräjäoikeus velvoitti kolmikon maksamaan yhteisvastuullisesti oululaisnaiselle vahingonkorvauksia muun muassa kivusta ja särystä yhteensä 18 750 euroa. Tuollaisia kipurahoja ei Suomessa makseta pintahaavoista ja verinaarmuista.
Viime aikoina on puhuttu paljon ja kauniisti kansainvälisten vieraittemme kotoutumisesta. Huolettaakin nyt, ovatko mainitut Muawia Abuzaid, Michael Andrew ja Gak Willyang jo löytäneet töitä kylmästä ja sulkeutuneesta maastamme? Se olisi välttämätöntä, koska me muistamme hyvin Hesarin taannoisen pääuutisen, joka todisti väkevin sanakääntein, että jokaisesta maahanmuuttajasta kertyy Suomelle 300 000 euron säästöt.
Tuon ikävän yksittäistapauksen jälkeen Oulussa sattui lyhyen ajan sisällä kolme puistoraiskausta aivan keskustan tuntumassa. Yhteistä niille on kaksi seikkaa: Tekijät olivat todennäköisesti maahanmuuttajia ja kaikki he ovat yhä vapaalla jalalla. Siis työmarkkinoilla.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä 3.3.2007 klo 01.20 - 02.00 raiskattiin 17-vuotias oululaistyttö aivan kaupungin keskustan tuntumassa, Heinätorin puistossa. Puisto sijaitsee noin puoli kilometriä kuuluisalta Oulun kävelykadulta, Rotuaarilta etelän suuntaan.
Neljän miehen seurue pysäytti rannan suunnasta kävelleen teinin ja kävi tähän käsiksi. Yksi miehistä raiskasi tytön ja muut kolme pitivät häntä kiinni.
Itse raiskaajasta oli hyvät tuntomerkit:
-raiskaaja on noin 175 cm pitkä
-normaalivartaloinen
-hänellä on teräväpiirteinen nenä
-silmän lähellä isokokoinen luomi
-tummat hiukset olivat lyhyet
-kasvoilla oli parransänki
-raiskaajan kaulalla oli hopeinen kaulakoru.
Muut ryhmän jäsenet olivat
-noin 25-30 -vuotiaita
-heillä oli yllään tummat vaatteet
-keskenään raiskaajat puhuivat jotain muuta kieltä kuin suomea
-ulkonäöltään ryhmä oli jotenkin "välimerellinen".
Poliisi julkaisi raiskaajasta tuntomerkkien perusteella piirretyn kuvankin, jossa silmiinpistävää oli ihonväri. Niin kuulaan valkoista ihoa ei ole edes Jussi Halla-aholla.
Heinätorin raiskaus oli Oulussa lyhyen ajan sisällä kolmas Oulun keskustan tuntumassa tehty puistoraiskaus. Ensimmäinen raiskaus tapahtui 16. joulukuuta 2006 Otto Karhin puistossa. Kyseessä oli niin ikään neljän tummaihoisen miehen suorittama joukkoraiskaus. Uhri oli ohikulkenut parikymppinen nainen, jolta lyötiin taju kankaalle ennen akteja.
Seuraava raiskaus tehtiin 13. tammikuuta 2007 Ainolan puistossa. Tässä tapauksessa paikallislehti Kaleva uskalsi mainita useiden päivien ajan ainoastaan epäillyn vaatteiden värin, mutta ei ihonväriä. Moni uskoikin pitkään, että asialla oli Jussi, Mikko tai Seppo. Ei ollut. Nainen oikaisi puiston poikki. Mies odotti uhriaan kapealla kevyen liikenteen sillalla. Veitsellä parikymppisen naisen sukupuoliyhteyteen pakottanut nuorimies oli ihonväriltään musta ja puhui huonoa suomea. Ja meni menojaan. Jos Kaleva olisi julkaissut heti kaikki tuntomerkit, olisi mies saatu ehkä kiinni. Mutta haluttiinko sitä?
Kalevassa painavin huoli tuntui olevan kaupungin kansainväliselle ilmapiirille aiheutunut imagotappio. Erityisesti pelättiin monikulttuurisen harmonian särkymistä ja rasismin ruman pään nousua. Virkamiehiä ja toimittajia tuntuu huolettavan enemmän, ovatko kansainväliset vieraamme työllistyneet tai kohdanneet ennakkoluuloja työmarkkinoilla. Se onkin aiheellinen huoli, kun turvapaikkakeskukset pullistelevat uusista tulokkaista eikä loppua näy. Ei siis ihme, etteivät monet naiset uskalla vieläkään kulkea Oulun puistoissa iltaisin. Mutta se ei ole ilmeisesti imagotappio. Ehkä tulevaisuudessa puistot ja ravintolat pitää sulkea kokonaan, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.
Monikulttuurisuus on laatusana joka tarkoittaa rikkautta. Muistakaamme se. Välttäkäämme pimeitä paikkoja ja nauttikaamme kansainvälisyyden ihanan mausteisista tuoksuista.