A Coward Dies a Thousand Deaths, a Brave Man Dies But Once. - Medgar Evers

Oheiset kirjoitukset käsittelevät enimmäkseen monikulttuuria, maahanmuuttoa ja islamia - usein mediakriittisesti. Kyseessä on kokoelma verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa aiemmin julkaistuista blogikirjoituksista.

torstai 27. lokakuuta 2011

Keksiikö Hesari itse rasismiuutisensa?

18.5.2009 01:02
Kuten valveutuneimmat lukijat jo tietävät ei Hesariin voi luottaa. Sillä on monia huonosti salattuja missioita, ja yksi niistä on Suomen monikultturistaminen vaikka väkisin. Hesari esiintyy luotettavana mediana, mutta valheella on nettiaikana lyhyet jäljet.
Viime päivinä Hesari on lyönyt rumpua väitetyllä "rasistisella rikoksella", jossa Hesarin mukaan sinisiin farkkuihin pukeutunut pörröpäinen mies olisi tyrkännyt Espoossa 8-vuotiaan somalitytön junasta asemalle. Pörröpäisen rasistin apinaksi haukkumaa tyttöä olisi Hesarin mukaan asemalaiturilla lohduttanut suomalainen nainen, eli kunnon kansalainen, eli suvaitseva, pelastava enkeli.
Poliisi on kaipaillut lisätietoa väitetystä rikoksesta. Enkeli on kuitenkin hukassa. Valvontakameroissa ei tiettävästi näy mitään tavallisuudesta poikkeavaa. On vain Hesarin sana, ja sen julkaisemia liikuttavia kuvia alle kymmenvuotiaasta somalitytöstä.
Kuka puhuu totta?
Kun viime keskiviikkona kolmen tumman miehen porukka yritti ryöstää suomalaiselta isoäidiltä tämän ulkoiluttaman vauvan keskellä kirkasta päivää Helsingissä, Hesari suostui uutisoimaan tapauksesta vasta viikonlopulla. Pian lehti jo teroitti, ettei tapaukselle ole silminnäkijöitä, ja seuraavaksi se antoi rivien välistä ymmärtää, ettei isoäidin kertomus olekaan välttämättä luotettava. Ei ole todisteita.
Miksi Hesari ei kyseenalaistanut 8-vuotiaan somalitytön kertomusta, jos sellainen on oikeasti kerrottu?
Muistamme parin vuoden takaisen Kajaanin yli pyyhkäisseen "rasismiaallon". Tuolloin kaikkialla mediassa Hesarin johdolla vaahdottiin siitä, kuinka paikalliset nuoret miehet olivat hyökänneet maahanmuuttajien ravintolaan särkemään paikkoja ja pahoinpitelemään kunniallisia yrittäjiä. Juttu meni oikeuteen. Tuomion saivat kuitenkin vain maahanmuuttajat. He olivat hyökänneet suomalaisten kimppuun. Ja sen Hesari unohti tietysti kertoa.
Hesari ei myöskään koskaan muista huomauttaa, että virallisista rikostilastoista selviää että keskimäärin maahanmuuttajat ovat rasistisissa rikoksissa useammin syytettyjen penkillä kuin uhrina. Kuten Kajaanissakin tapahtui.
Onko tämä Espoonkin tapaus uusi "Kajaani"? Onko Hesari ainoastaan päättänyt tehdä vaalityötä "rasismia vastaan"? Ja tarkoitus pyhittää taas keinot? Tietääkö Hesari jälleen kerran paremmin kuin poliisi ja viralliset rikostilastot?
Odotellaan...